18-12-2020

Jouluherkkuja

Jouluisin pöydät täyttyvät ihanista herkuista, joko perinteisestä jouluruuasta tai sitten tuunatuista sellaisista. Kyselin Harjattulan työntekijöiltä, mikä on joulun ehdoton suosikkiherkku, joka takulla löytyy joulun tarjoilupöydistä. Suosikeiksi nousivat savulohi, kylmäsavulohi, erilaiset graavatut kalat, sillit ja muut merenelävät, eli hyvin perinteiset joulupöydän vakiotarjottavat. Oma suosikkini on mäti-smetana-punasipuliherkku, tietysti Harjattulan saaristolaisleivän päällä!

Harjattulassa savustettua lohta. (Kuva: Tiina Laine)

Harjattulassa graavattua lohta. (Kuva: Tiina Laine)

Kalaruuat ovat yksi Harjattulan bravuureita. Meiltä löytyy oma savustuspönttö, ja savustamme vuodessa satoja kiloja lohta juhlien tarjoilupöytiin. Kokit myös graavaavat juhlamenujen kalat itse, ja vuosien aikana on keittiössä kokeiltu monenkin näköisiä tapoja graavata kalaa. Seuraavana jaan kokkien perinteisen katajagraavatun lohen ohjeen, jonka voit valmistaa joulupöytään tarjottavaksi.

Katajanmarja-ginigraavattua lohta (10 henkilöä)

Ainekset:

700 g lohifile

100 g suolaa

1 litra vettä

3 rkl katajanmarjoja

½ dl giniä

Kiehauta vesi ja suola, jonka jälkeen jäähdytä seos.
Kaada jäähtynyt seos sopivan kokoiseen vuokaan ja lisää joukkoon lohi sekä katajanmarjat. Laita vuoka jääkaappiin ja anna olla kylmässä yön yli.
Kuivaa lohi seuraavana päivänä hyvin ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi.
Penslaa lohen päälle giniä ja laita tarjolle.

Muistatteko muutamia vuosia sitten hitiksi nousseen porkkalan? Porkkala on vegaaninen jäljitelmä kylmäsavulohesta. Aikaisemmin olen maistanut siskontyttöni tekemää porkkalaa ja nyt päätin testata sitä itse. Tarkoitus on tarjota tätä herkkua vegaaniseksi vaihtoehdoksi ensi kesänä Harjattulan juhlien järjestäjille. Porkkalahan on loistava ja maukas vaihtoehto lohen sijaan. Kannattaa testata ja yllättyä.

Katajanmarja-porkkala

Ainekset:

n. 750 g luomuporkkanaa

650 g karkeaa merisuolaa

Marinadi:

n. 1,5 tl nestemäistä savuaromia

1,5 tl valkoviinietikkaa

1,5 rkl rypsiöljyä

3 rkl katajanmarjoja

Huuhtele ja kuivaa porkkanat (älä kuori). Peitä uunivuoan pohja suolalla. Asettele porkkanat suolapedille. Peitä porkkanat suolalla.
Lämmitä uuni 200-asteiseksi ja kypsennä porkkanoita uunin keskitasolla noin 1 tunti 15 minuuttia.
Riko porkkanoiden suolakuori, jonka jälkeen nosta porkkanat varoen leikkuulaudalle. Kuori jäähtyneet porkkanat varovasti veitsellä.
Viipaloi porkkanat juustohöylällä tai kuorimaveitsellä pitkiksi viipaleiksi.
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Sekoita marinadi porkkanaviipaleiden joukkoon. Marinoi porkkanat yön yli suljetussa rasiassa. Porkkala tekeytyy ja maku paranee vuorokauden aikana. Tarjoa samalla tavalla kuin graavilohi, esimerkiksi saaristolaisleivän päällä, ja koristele tillillä.


Porkkala vegaanisella saaristolaileivällä. (Kuva: Tiina Laine)

Jouluterveisin,

Tiina